Miehen ollessa muutaman päivän pelimatkalla, päätin että ne päivät on loistavaa aikaa viettää lähikaupungeissa. Vaikka Tripolista löytyy paljon tutkittavaa, silti tunnin matkan päässä sijaitseva Nafplion vei voiton. Auto alle ja lähdettiin kruisailemaan serpentiiniteitä kohti rannikkoa. 60km ajomatkalle mahtui vuohi- ja lammastokkia paimeniensa kanssa, sekä yksi täydellisesti eksynyt KILPIKONNA, vuoristokyliä, vuoristokirkkoja ja -rukoilupaikkoja ja tietenkin aivan mielettömän upeita vuoristomaisemia. Oma sanavarasto on paikalliset maalaisosaston suhteen aika kapea, joten joku viisaampi voi korjata käytetäänkö enää näillä vuosituhansilla sanaa paimen?

Vaikka täällä tutut ovat monesti maininneet kauniista vuoristoista, en osannut odottaa kuitenkaan mitään näin upeaa. Sana luonto sai aivan uuden merkityksen omassa sivistyssanakirjassa. Suomalaisena luonto on tietenkin aina vaikuttava ja tärkeä, mutta tällä kertaa Arkadian vuoristot saivat täysin sanattomaksi.

Vuorten välissä makaa laaksoja, joita täyttävät pienet maalaiskylät, sekä oliivipuiden muodostamat säännölliset rivit. Viimeisen silauksen tälle kreikkalaiselle maalaisidyllille tekee tien vieressä lönköttelevä vuohitokka, joista jokaiselle on kaulaan ripustettu kilisevä kello. Kellot säestää 50 päisen vuohitokan matkaa paremmille ruokapaikoille ja tokan paimen heilauttaa käsintehtyä kaarevaa keppiänsä autoilijoille merkiksi, että varovat laumaa. Kreikkalaisille näkymä on normaali ja pakollinen hidaste jo valmiiksi hitailla ja huonokuntoisilla teillä. Loimaalaistytölle se on kuitenkin aika vaikuttava kokemus ja jotain, mitä on tullut vastaan vain luontodokumenteissa.