Miehen ollessa muutaman päivän pelimatkalla, päätin että ne päivät on loistavaa aikaa viettää lähikaupungeissa. Vaikka Tripolista löytyy paljon tutkittavaa, silti tunnin matkan päässä sijaitseva Nafplion vei voiton. Auto alle ja lähdettiin kruisailemaan serpentiiniteitä kohti rannikkoa. 60km ajomatkalle mahtui vuohi- ja lammastokkia paimeniensa kanssa, sekä yksi täydellisesti eksynyt KILPIKONNA, vuoristokyliä, vuoristokirkkoja ja -rukoilupaikkoja ja tietenkin aivan mielettömän upeita vuoristomaisemia. Oma sanavarasto on paikalliset maalaisosaston suhteen aika kapea, joten joku viisaampi voi korjata käytetäänkö enää näillä vuosituhansilla sanaa paimen?

Vaikka täällä tutut ovat monesti maininneet kauniista vuoristoista, en osannut odottaa kuitenkaan mitään näin upeaa. Sana luonto sai aivan uuden merkityksen omassa sivistyssanakirjassa. Suomalaisena luonto on tietenkin aina vaikuttava ja tärkeä, mutta tällä kertaa Arkadian vuoristot saivat täysin sanattomaksi.

Vuorten välissä makaa laaksoja, joita täyttävät pienet maalaiskylät, sekä oliivipuiden muodostamat säännölliset rivit. Viimeisen silauksen tälle kreikkalaiselle maalaisidyllille tekee tien vieressä lönköttelevä vuohitokka, joista jokaiselle on kaulaan ripustettu kilisevä kello. Kellot säestää 50 päisen vuohitokan matkaa paremmille ruokapaikoille ja tokan paimen heilauttaa käsintehtyä kaarevaa keppiänsä autoilijoille merkiksi, että varovat laumaa. Kreikkalaisille näkymä on normaali ja pakollinen hidaste jo valmiiksi hitailla ja huonokuntoisilla teillä. Loimaalaistytölle se on kuitenkin aika vaikuttava kokemus ja jotain, mitä on tullut vastaan vain luontodokumenteissa.

 Kalimera from Tripoli!

Lämpöä 30°C, halpaa oliiviöljyä, kahviloiden terassit täynnä keskellä tiistaipäivää ja minne tahansa katsookin näkyy korkeat vuoret. Jep, nyt ei olla enää Loimaalla. Kyseessä on Kreikan Arkadian alueen keskus, Tripoli. Niin kuin nimestä voikin jo päätellä, alue on aikoinaan muodostunut kolmesta eri kaupunkista, jotka myöhemmin ovat yhdistyneet yhdeksi kaupungiksi. Tripoli on 60 km rannikolta ja maan mittakaavassa maalaiskaupunki. Lähes kaikki ruoka on paikallisesti tuotettua ja mitä täältä ei löydä, sitä ei tarvita. Sen takia paikalliset sanovat "vihaavansa" kalaa. Kaupat ja kapeiden katujen pienet putiikit notkuvat tuoretta leipää, erilaisia oliiveja, juustoja, lihoja, sekä hedelmiä ja vihanneksia.

Sunnuntaipäivä vietettiin muutaman kreikkalaisen tuttavaperheen kanssa paikalliseen tapaan missäs muuallakaan, kuin kahvilassa. Freddo Espressot kouraan, eli espresso jäillä ja pillillä, ja istuskelemaan aurinkoon muiden joukkoon. Ei huono sunnuntai.

Tänne saapumisesta on ehtinyt jo vierähtää viisi päivää, joiden aikana kaupunki on alkanut tuntumaan yllättävän paljon kodilta. Se johtuu suurimmaksi osaksi aivan mielettömän mukavista ihmisistä. Lähiminimarketin pappaa lukuunottamatta, ihmiset ovat olleet todella avuliaita ja iloisia. Kun saavuttiin Ateenan kentälle neljän supersize-laukun ja yhden uhmaikäisen kanssa, meitä oli vastassa viisi miestä. Neljä kantoi laukut ja yksi antoi meidän perheen pienimmälle tervetuliaislahjan. Seuran hovikuskin "Tason" kyydillä päästiin jouhevasti (äiti, älä lue tätä!) keskinopeudella 130km/h Peloponnesoksen kiemurtelevaa moottoritietä pitkin Tripoliin. Matkalla saatiin nopea kertaus maan historiasta ja jumalista. Ei sillä, että ne olisi peruskoulun historiantuntien jälkeen päässyt unohtumaan..
Loppuviikosta meidän pitäisi päästä muuttamaan asuntoon. Siihen asti jatketaan asustelua hotellissa. Tottakai on mukavaa olla hotellissa, mutta kun huomaa levittävänsä sormella voita välipalaleipien päälle, niin se saattaa olla jo merkki siitä, että on aika vaihtaa oikeaan asuntoon.